Etusivu‎ > ‎Blogi‎ > ‎

Flooranpäivän juhla

lähettänyt Hannele Vehkaoja 12.5.2017 klo 8.45

 Flooranpäivän juhla 12.5.2017


Tänään Flooranpäivän kunniaksi saimme nauttia hyvästä ruoasta ja kakusta. Päivä huipentui Santasportille juhlaan, jossa mm. esiintyi koulumme opiskelijoita, ja menestyneitä urheilijoita palkittiin.



Juhlassa kuulimme kaksi kaunista lauluesitystä; Anna Rahkolalta sekä Eevi Santaniemeltä, Sofia Mannisen ja musiikinopettajamme Terho Keskitapion säestyksellä.














Ykkösen pojat esittelivät taitojaan liikkuessaan ketterästi kuin gepardit jumppamatolla. Liikkeissä vaadittiin lihaksia, joita epäilemättä kaikilta löytyi. Myös rytmitajua ja koordinaatiotaitoja tarvittiin erityisesti käsien heilutteluun.





Viime lukukauden vaihdossa olleet opiskelijat kertoivat kokemuksistaan Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. He antoivat pisteet suomalaiselle koulutusjärjestelmälle, mutta kehottivat tarttumaan tilaisuuteen kokeilla siipiään vieraassa maassa.

Kuulimme myös hienoja uutisia koulumme lentokoneasentajien mahdollisuudesta päästä ulkomaille toppiin.


Sirkustaiteilijat taituroivat Janette Kortelaisen koreografian mukaan musiikin tahdissa. Esityksestä näkyi monien vuosien harjoittelu ja taidokas kehonhallinta.





Juhlassa palkittiin koulumme urheilijoita ja ammatillisenpuolen osaajia ruusuin ja aplodein.

Vaatetus- ja matkailupuolenopiskelijat kertoivat myös tulevasta taitajakisasta, jossa osa heistä oli jo aiempana vuonna menestynyt hienosti.


Meillä oli kunnia kuulla koulumme entisen opiskelijan, taekwon-don Euroopan mestarin Jouni Aartolan, elämän vaiheista ylä- ja alamäissä. Hän kehotti meitä opiskelijoita kulkemaan omia polkujamme, ja siten löytämään oman tiemme.




Juhlan lopuksi ykkösen pojat pääsivät kisailemaan leikkimielisesti 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Kisa oli tiukka, mutta pahoilta haavereilta onneksi säästyttiin.



Henni Rautajoki, Beata Seikkula ja Veera Autti (15B)
Comments