Etusivu‎ > ‎Blogi‎ > ‎

Kirjavinkkausta osa 2

lähettänyt Hannele Vehkaoja 31.1.2017 klo 11.57

Tämä on teille uteliaille


Kuvahaun tulos haulle leena lehtolainen kuusi kohtausta sadusta


Oletko aina halunnut  kurkistaa julkkiksen ja mediapersoonan elämän kulisseihin? Tykkäätkö pohtia eettisiä kysymyksiä julkisuudesta ja yksityisyydestä? Jos vastasit kysymyksiin myöntävästi, Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta (2014), on kirja sinulle.


Kirja on kirjoitettu käsikirjoituksen muotoon ja siinä leikitellään todellisen elämän, näytelmän ja näyttelijöiden ajatusten sekä takaumien avulla. Kuusi kohtausta sadusta ei kerro kohtauksia tarinoista, vaan Satu Savinaisen elämästä. Satu on radikaali taiteilijapersoona, jonka nimi on tullut ihmisille tutuksi monien erilaisten performanssien ja taidekokeilujen kautta. Hänen viimeisin miesystävänsä Heikki Sirviö, kirjoittaa näytelmän Sadun elämästä lahjana hänelle. Juuri ennen ensi-iltaa Satu katoaa ja lehdistö spekuloi katoamista vain julkisuustemppuna. Sadun läheisten elämä menee hetkeksi solmuun kun lavalla he näkevät näyttelijät tekemässä tulkintoja heistä itsestään.  Lopulta kukaan ei oikein tiedä mitä tapahtuu. Näyttelijät ovat hämmentyneitä siitä, miten todellisia ja vielä eläviä roolihahmoja tulkintaan ja kuinka uskaliaita oletuksia he voivat tehdä Sadun elämästä. Aleksanterinteatterin katsomossa kuhistaan ja kohistaan kun kohtaukset etenevät.

Lehtolainen leikittelee eri näkökulmilla ja hämärryttää totuuden, näytelmän ja ajatuksien rajaa tahallaan. Kirjaa lukiessa mistään ei voi olla varma. Ainoastaan kysymykset jäävät leijailemaan kun löytää itsensä viimeiseltä sivulta: Onko julkkiksella oikeus omaan elämäänsä? Missä menee yksityisyyden raja? Onko elämäkertanäytelmä puhtaasti taidetta vai julmaa yksityisyyden riistoa?




Suurta kertomusta etsimässä


Sofi Oksasen “Kun kyyhkyset katosivat” kertoo, miten virolaiset selviävät ensin Neuvostoliiton, sitten natsi-Saksan ja taas uudestaan Neuvostoliiton vallan alaisina. Jos haluat lukupäällesi haastetta, tässä romaanissa sitä tarjotaan. Teoksen monikerroksinen juoni rakentuu jatkuvista käänteistä ja näkökulman vaihdoksista, joiden vauhdissa lukijan päätä alkaa huimata.

Teoksen päähenkilö Edgar Parts kääntää takkiaan sen mukaan, kumpaa valtiota kannattaa miellyttää. Hän etsii merkitystä elämäänsä, jotain, millä saisi itselleen rakennettua mahtavan tulevaisuuden. Edgarin lisäksi romaanissa pääsevät ääneen Juudith, virolaisnainen, joka löytää itsensä mielistelemästä saksalaisia herroja ja Roland, joka haaveilee itsenäisestä kotimaasta.

Romaanin kerronta liikkuu ajassa ja paikassa. Osa raa`asti kuvatuista tapahtumista tunkeutuu ajatuksiin epämiellyttävinä mielikuvina. Joskus taas tuntuu, että kerronta junnaa paikallaan ja kulkee etanan tahtiin. Vaatii keskittymistä ja työtä, että pysyy mukana kerronnan kulussa. Lukemista harrastaville teos antaa paljon, aloitteleville lukutoukille ei niinkään.

Juonen edetessä kyyhkyset joutuvat saksalaisten ruoaksi ja katoavat kaupungeista. Samalla katoavat myös rauha ja kaikki tuttu ja turvallinen. Lukukokemuksena romaani on mielenkiintoinen ja avartava. Eri näkökulmista kerrotut tapahtumat punoutuvat lopulta yhteen ja palaset loksahtavat kohdalleen. Tosin ensimmäisellä lukukerralla jää vielä paljon vastaamattomia kysymyksiä, joihin toinen kerta saattaisi auttaa vastaamaan.


  • Nimetön


Kuva: Google, kuvahaku



Onnellinen avioliitto(ko?)



Luin kirjan nimeltä “Ei kiitos”. Kirjan on kirjoittanut Anna-Leena Härkönen vuonna 2008. Jos olet kiinnostunu humoristisesta, mutta samalla myös dramaattisesta kirjallisuudesta, pidät varmasti myös tästä kirjasta.


Lyhyesti sanottuna kirja kertoo Heli-nimisestä 42-vuotiaasta naisesta, joka on naimisissa Matti-nimisen miehen kanssa. Kirjassa kuvataan Helin erilaisia tuntemuksia avioliitosta ja hänen tekemisiään, jotka eivät aina ole niin tarkkaan harkittuja. Helin ja Matin avioliitto ei ole mistään onnellisimmasta päästä. Heli ajattelee, että Matti on kyllästynyt heidän avioliittoon eikä tee suhteen ylläpitämisen hyväksi mitään. Tässä suhteessa siis nainen on se, joka ei saa suhteesta tarpeeksi irti. Helillä ja Matilla on yhteinen lapsi, mikä pitää heidät kuitenkin yhdessä vaikeuksista huolimatta. Epäonnistuneen avioliiton vuoksi Heli päätyy tekemään yllättäviä ratkaisuja, jotka vaikuttavat avioliittoon huomattavasti. Hyvällä vai pahalla tavalla? Sitä en kerro.


Kirja sopii mielestäni parhaiten nuorille naisille. Tietenkin myös miehet voivat kirjan lukea, mikäli haluavat. Kirjasta voi oppia paljon asioita, joita voi sitten hyödyntää omassa elämässään myöhemmin. Varmasti jokainen tulee elämässään jossain vaiheessa kohtaamaan jos jonkinlaisia ongelmia avioliitoissa tai suhteissa, ja luulen, että tämä kirja voi jollain tapaa auttaa ratkaisemaan näitä ongelmia. Erilaiset ongelmat avioliitoissa ovat vahvasti mukana meidän jokapäiväisessä elämässämme, eri muodoissa.


Kirjan teksti on todella helppolukuista ja se etenee nopeasti. Kerrontatapa on selkeä ja hyvin nykyaikainen. Vaikka en itse ole mikään kirjojen suurkuluttaja, tämä kirja oli  minulle itselleni kuitenkin positiivinen yllätys! Jatkossa voisin ehdottomasti kuvitella lukevani Anna-Leena Härkösen muitakin kirjoja - ehkä myös sinä?



ei kiitos.jpg


Comments