Etusivu‎ > ‎Blogi‎ > ‎

Liikuntailtapäivä 10.5.2017

lähettänyt Hannele Vehkaoja 10.5.2017 klo 12.25   [ 5.6.2017 klo 11.32 päivitetty ]

Liikkumisen iloa jälleen Oukulla


Keskiviikkona 10.5.2017 koulumme oppilaat saivat nauttia virkistävästä liikuntailtapäivästä koulun päätteeksi. Lukiolaisen koulupäivä koostuu harmittavan usein monien tuntien istualtaan työskentelystä, joten liikuntailtapäivät tulevat todellakin meille tarpeeseen. Riittävän unen ja ravinnon lisäksi opiskelijan olisi todella tärkeää saada myös riittävä määrä monipuolista liikuntaa päivittäin, sillä liikunta on aivojemme toiminnalle hyväksi. Näin me voimme yhdessä varmistaa maksimaalisen opiskelutehon päivittäin. Lisäksi liikunta on aivan omiaan lievittämään stressiä, joten jos kouluaskareet alkavat ahdistaa, niin ei muuta kuin liikkumaan!


Liikuntailtapäivässä nähtiin niin perinteisiä lajeja, kuin niitä harvinaisempiakin. Tarjolla oli spinnin-pyöräilyä, lihaskuntotreeniä, perinteisiä pallopelejä ja hieman erilaisempiakin lajeja, kuten tankotanssia, selfie-suunnistusta ja crossfittia. Liikkumisen iloa opiskelijoille pyrittiin tarjoamaan noin kolme tuntia, mikä osoittautuikin aivan sopivaksi määräksi. Urheiluopisto, Ounasvaaran koulun tilat sekä muutamat muut liikuntasalit ja kentät täyttyivät liikunnan riemusta opiskelijoiden toimesta, jotka todellakin pistivät kaikkensa peliin urheillessaan.


IMG_2090.JPG


Ounasvaaran koulun liikuntasalissa koripallot tömähtelevät urakalla lattiaan. Tässä kuvassa edustettuna koulumme innokkaimmat koripallon pelaajat.


IMG_2093.JPG


Kuvassa Shrabon Hasnat ja Anssi Sarvi. Lyhyessä haastattelussa pojat olivat yhtä mieltä siitä, että koulussamme voitaisiin järjestää liikuntailtapäiviä enemmän. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että porukka ja pelihenki olivat loistavia. Shrabon on oikea Rovaniemen LeBron James, hän pelaa rovaniemeläisessä koripallojoukkueessa harrastuksena, Anssilla taas on kokemusta kavereiden kanssa pelailusta.


IMG_2087.JPG

Ounasvaaran koululla oli tarjolla myös pingistä. Kuvassa Sisu Alanen ja Leevi Alajärvi pelaamassa tiivistunnelmaista ottelua.


Ladylinen tanssisalissa tytöt saivat pistää todellakin kaikki voimansa ja kestävyytensä peliin tankotanssin pyörteissä. Tankotanssi on fyysisesti erittäin raskas laji. ‘’Kyllä kropassa tuntuu, kun sai kokeilla hieman erilaista liikuntaa’’ tytöt kertovat. Kuvista kiitos Anna-Katariina Kuusimäelle. Kuvissa Maija Mourujärvi ja Saana Heino.


IMG_2094.JPGIMG_2095.JPG


Selfie-suunnistus saatiin uutena lajina mukaan liikuntailtapäivään ja se keräsikin heti huikean

määrän joukkueita etsimään rasteja ympäri keskustaa. Tässä kuvassa esillä Jan-Christian Karvo, Aleksi Tarkiainen, Väinö Kiiskinen ja Laura Honkala. Tunnelmaa suunnistaessa ei haitannut lumi- ja raekuurot eikä pienet eksymisetkään.


IMG_2096.JPG

20170510_151459.jpg




Kokonaisuudessaan liikuntailtapäivä onnistui hyvin ja hymyä nähtiin liikkujien kasvoilla ulkona olevasta säästä huolimatta. Suurin osa opiskelijoista toivoi, että tällaisia päiviä kyettäisiin järjestämään useamminkin.


Tiia Hirvaskoski 16C & Juuti Seppälä 16B


----------------------------------------------------------------------







Urheiluopiston Seita-salissa oli tarjolla lihaskuntotreeniä ja sen jälkeen rentoutumista.


DSC_0131.JPG


DSC_0145.JPG


Susivoudin kentällä lämmiteltiin ensin ja pelattiin jalkapalloa. Sään muuttuessa raekuuroksi siirryttiin pesäpallon pelaamiseen. Oli silti mukavaa ja koko reippaalla lukiolaisjoukolla oli lämmin olo juostessa. Jotkut kevättä uhmaavat riisuivat jopa takkinsa! Ilma vaihtui räntäsateeksi ja peli lopetettiin ja siirryttiin harjoittelemaan pallon lyöntiä. Siinä oli naapuritalon ikkunatkin vaarassa.


IMG_0940.JPG

IMG_0943.JPG


Crossfit


IMG_0599.JPG



-----------------------------

 

Vielä lisää kuvia liikuntailtapäivästä / Tiia Sarvi

 

IMG_1087.JPG

 

IMG_1118.JPG

 

IMG_1122.JPG

 

IMG_1146.JPG

 

IMG_1157.JPG

 

IMG_1235.JPG

 

IMG_1236.JPG

 

IMG_1244.JPG


Comments