Etusivu‎ > ‎Blogi‎ > ‎

Penkkarit 16.2.2017

lähettänyt Hannele Vehkaoja 22.2.2017 klo 6.56

On taasen se aika vuodesta kun kadulla liikkuu roolihahmoja sotkemassa naamoja ja heittelemässä karkkeja.  Oukun penkkareitten teemana tänä vuonna oli hyvä vs paha, ja heti ovesta astuessa vastaan tuli pahattaria ja nunnia.  Koko alakerta oli kokenut muodonmuutoksen; jätesäkkejä, kylttejä ja symboleja oli kaikkialla.  


Aamun kouluissa kiertelyn jälkee abit pääsivät vetämään oman shownsa salissa.  Ohjelmassa, kuten odottaa saattoi, ykkösten ja kakkosten kustannuksella pilailua, mutta myös juomapeli opettajilla ja abivideo. Juomapelissä opettajista selvisi mitä erikoisempia ja hauskempia paljastuksia!


Haastattelimme abeja ja yksi heistä oli Juho Saukko. Hänen mukaansa penkkaripäivä oli mahtava ja odotuksen arvoinen, mutta vielä paremman siitä teki Oukun hyvä porukka. Puvun Juho oli valinnut viime vuoden yhden suosituimman meemin mukaan, jossa esiintyi Kermit the Frog. Terveisiksi ykkös- ja kakkosluokkalaisille hän lähetti, että omia penkkareita kannattaa todellakin odottaa ja muistakaa, että abit ovat parhaita.


Osa koulumme abeista kertoi, että aikovat viettää päivän hieman rauhallisemmin, sillä seuraavana päivänä saattoi olla luvassa esimerkiksi reenit. Tunnelmaa ja asennetta heiltä ei kuitenkaan puuttunut!



IMG_0129.JPG


Abit lähdössä kiertelemään rekoilla





IMG_0135.jpg



Klooniarmeijan tanssii Beyoncén tahtiin


                                                                                                                       Maria ja Julia


Comments